Mulla on tällähetkellä kotinäytöllä 15 blogia.
jotkut käyn tsekkaamassa päivittäin, jotkut harvemmin,
osaa seuraan myös fesen/instagramin kautta.
Viimeisen vuoden aikana seuratuista blogeista on tippunut
monta pois, koska aiemmin kaikkia aiheita sisältänyt blogi
onkin muuttunut treeniblogiksi tai niin kaupalliseksi että
tuntuu kuin selaisi vaatekaupan mainoslehteä.
Monia vakioblogeista oon lukenut vuosikausia,
bloggaajat on tulleet tutuiksi ja heihin on "kiintynyt",
joitain blogeja olen lukenut vain muutaman kirjoituksen,
todeten että ei mun juttu, joitain näistä käyn kurkkaamassa
harvakseltaan, oisko muuttunut mun jutuksi, jotkut on, jotkut ei.
Jotkut blogit on tippuneet pois mutta oon
löytänyt ne uudestaan myöhemmin.
Sitten on muutama äimistelyblogi, joita käyn lukemassa
silloin tällöin kun haluan huvittaa itseäni ja todeta että
on meitä moneen junaan, ja joillain on niitä junia
ihan runsaasti, myös siellä asemalla.
Jotkut vakioista päivityy päivittäin, jotkut harvakseltaan,
ja muutama on lopetettu tai vaan näivettynyt.
Mulla on ollut yksi blogi tätä ennen,
ensin se oli vain kutsutuille lukijoille,
ja sitten vaihdoin sen julkiseksi, ajatuksella miksei?
kävijöitä riitti, vaikka päivityksiä saattoi tulla tooooodella
harvakseltaan , kommenetteja tosi vähän.
Itsekin kommentin tosi harvoin mihinkään blogiin mitään,
sitten kun oikein osuu ja uppoaa tai sytyttää tai
herättää tarpeeksi ajatuksia.
En myöskään lue muiden kommentteja seuraamistani blogeista,
kuin todella harvoin, yleensä jos bloggaaja on maininnut
vellovasta kommentoinnista tai muuta vastaavaa.
Mutta sitten viime syksynä (muistaakseni)
tein virtuaalisiivousta, hävitin blogin, flickritilin, twitterin.
Tämän hetkiset virtuaaliverkostot on facebook,
(sielläkin siivosin isolla luudalla), instagram ja pinterest.
Ja noista kuluu aikaa eniten jälkimmäisessä, paljon.
Ajatus blogista kuitenkin kummitteli mielessä,
ja Suvi oli puhunut muutamaan
otteeseen harkitsevansa blogin aloittamista,
ja niin kerran juustofesteillä Marian yllyttäminä päätettiin
aloittaa yhteinen blogi. Tämä.
Kuten jo aiemmin mainitsin,
Instagram toimii mulla virtuaalipäiväkirjana,
ja fese tietysti tavallaan myös.Ja jos instasta pystyisi
jakamaan suoraan bloggeriin, tämäkin blogi päivittyisi
vähintään kerran päivässä…
Nyt ollaan menty harvalla tahdilla,
enkä lupaa että parannetaan tahtia tai tapoja,
jos niin käy, niin käy, tai sitten ei.
Meille kun käy kaikki paitsi liian pienet kengät.
(ja voisikohan tähän liittää Suvi sivulauseen, -ja liian pienet pipot?
fyysiset ja mentaaliset?! )
En myöskään tänäkään vuonna lupaa uudelle vuodelle mitään.
Itselleni lupaan kuunnella enemmän itseäni,
tehdä mitä itse haluan, missä haluan,
kenen kanssa haluan, välttää kunniinkuuluujapitää-elämistä.
Jatkaa sisäistä matkaa ja muutosta joka on alkanut jo…
…hmm, viime vuonna nyt ainakin, ellei kytenyt jo aiemmin.
Lupaan itselleni myös opetella olemaan selittämättä,
opetella sanomaan ei, jättämään velvollisuuusosallistumisen pois,
olemaan vielä vähän vähemmän poliittisesti korrekti,
ja viettämään enemmän aikaa puutarhassa.
Pysyn edelleen sinä tyyppinä joka kulkee kukkamekoissa,
kellohameissa, retromekoissa, tennareissa ja korkkareissa,
kirppislöydöissä ja tuunailuissa, kukkia ja muita hörhöttimiä hiuksissa.
Ja tänä vuonna koittaa jo kolmas allien vapautuskesä!
Tästä voisin helposti kirjoittaa romaanin, mutta googlatkaa
body acceptance, body love, stop fat shame, ja pääsette jyvälle.
Tämmöistä ajatusvirtaa tänään.
Nyt joutuu ehkä lähtemään deiteille.
Veljesten kanssa.
Ja siinähän saattaa hyvinkin käydä näin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti