Kuin kaksi marjaa?

...not. Ei tässä.

Monessa asiassa, mutta talvessa ei.

Suvi jaksaa vieläkin tykätä talvesta

Kun minä oon jo täysin, läpeensä, kertakaikkisen ällöttönyt, kyllääntynyt, 

ärsyyntynyt ja vittuuntunut.

Joo, ja on vasta tammikuu. 

Tiedetään.

Odottavan aika on pitkä.

Aura

Viime syksynä olin ensi kertaa Hengen ja tiedon messuilla 

Suvin kanssa...

http://www.rajatieto.fi/hengen_ja_tiedon_messut/helsinki/2013

Ja siellähän oli vaikka mitä mielenkiintoista,

mutta jo etukäteen olin ajatellut että haluan käydä aurakuvauksessa.

Niitäkin oli tarjolla muutama erilainen,

joistain ei olisi saanut kuvaa mukaansa,

ymmärtääkseni nämä olivat kirliankuvauksia.

Mutta löytyihän se sopiva, 

kuvaus ja kuvan tulkinta, kyllä kiitos.

http://www.aurinko.fi/auralukemukset.html

Istahdin tuoliin, otettiin kuva,

odotettiin että se kehittyy, 

ja sitten kuuntelemaan tulkintaa...

Ja se mikä tuossa oli huikeinta, 

ei ole tuo kiva kuva jossa on kauniita värejä,

vaan se mitä se kuvien tulkitsija mulle kertoi tuon kuvan kertovan.

Ihminen jota en ole koskaan tavannut, jolle en sanonut kuin hei,

alkoi kertoa asioita joita olen kokenut,

olen ajatellut hiljaa mielessäni, 

ja asioita joita olen ajatellut tekeväni

mutten ole kenellekään kertonut.

Aika mahtavaa.

Yhdeksän kymmenestä ihmisestä on kysynyt että 

ai että tuo on sun aura?mitä se tarkoittaa? miten se on tehty?

Siippa ja muut valokuvaajat selittää sen ledvaloilla 

kameran sisällä. Whatever.

Mutta selittäkääpä miten se ihminen osasi puhua mun 

sisimmästä tuon kuvan ja värien perusteella.

Tai siis ei mulle tarvitse selittää,

mulle riittää tuo kuva ja se kokemus.

Ja todellakin ensi vuonna uudestaan,

ja uusi kuva.

Blogeista. Lupauksista. Ja.

Mulla on tällähetkellä kotinäytöllä 15 blogia. 

jotkut käyn tsekkaamassa päivittäin, jotkut harvemmin, 

osaa seuraan myös fesen/instagramin kautta. 

Viimeisen vuoden aikana seuratuista blogeista on tippunut 

monta pois, koska aiemmin kaikkia aiheita sisältänyt blogi 

onkin muuttunut treeniblogiksi tai niin kaupalliseksi että 

tuntuu kuin selaisi vaatekaupan mainoslehteä. 

Monia vakioblogeista oon lukenut vuosikausia, 

bloggaajat on tulleet tutuiksi ja heihin on "kiintynyt", 

joitain blogeja olen lukenut vain muutaman kirjoituksen, 

todeten että ei mun juttu, joitain näistä käyn kurkkaamassa 

harvakseltaan, oisko muuttunut mun jutuksi, jotkut on, jotkut ei. 

Jotkut blogit on tippuneet pois mutta oon 

löytänyt ne uudestaan myöhemmin. 

Sitten on muutama äimistelyblogi, joita käyn lukemassa 

silloin tällöin kun haluan huvittaa itseäni ja todeta että 

on meitä moneen junaan, ja joillain on niitä junia 

ihan runsaasti, myös siellä asemalla. 

Jotkut vakioista päivityy päivittäin, jotkut harvakseltaan, 

ja muutama on lopetettu tai vaan näivettynyt. 

Mulla on ollut yksi blogi tätä ennen, 

ensin se oli vain kutsutuille lukijoille, 

ja sitten vaihdoin sen julkiseksi, ajatuksella miksei? 

kävijöitä riitti, vaikka päivityksiä saattoi tulla tooooodella 

harvakseltaan , kommenetteja tosi vähän. 

Itsekin kommentin tosi harvoin mihinkään blogiin mitään, 

sitten kun oikein osuu ja uppoaa tai sytyttää tai 

herättää tarpeeksi ajatuksia. 

En myöskään lue muiden kommentteja seuraamistani blogeista, 

kuin todella harvoin, yleensä jos bloggaaja on maininnut 

vellovasta kommentoinnista tai muuta vastaavaa. 

Mutta sitten viime syksynä (muistaakseni) 

tein virtuaalisiivousta, hävitin blogin, flickritilin, twitterin. 

Tämän hetkiset virtuaaliverkostot on facebook, 

(sielläkin siivosin isolla luudalla), instagram ja pinterest. 

Ja noista kuluu aikaa eniten jälkimmäisessä, paljon. 

Ajatus blogista kuitenkin kummitteli mielessä, 

ja Suvi oli puhunut muutamaan 

otteeseen harkitsevansa blogin aloittamista, 

ja niin kerran juustofesteillä Marian yllyttäminä päätettiin 

aloittaa yhteinen blogi. Tämä. 

Kuten jo aiemmin mainitsin, 

Instagram toimii mulla virtuaalipäiväkirjana, 

ja fese tietysti tavallaan myös.Ja jos instasta pystyisi 

jakamaan suoraan bloggeriin, tämäkin blogi päivittyisi 

vähintään kerran päivässä… 

Nyt ollaan menty harvalla tahdilla, 

enkä lupaa että parannetaan tahtia tai tapoja, 

jos niin käy, niin käy, tai sitten ei. 

Meille kun käy kaikki paitsi liian pienet kengät. 

(ja voisikohan tähän liittää Suvi sivulauseen, -ja liian pienet pipot? 

fyysiset ja mentaaliset?! ) 

En myöskään tänäkään vuonna lupaa uudelle vuodelle mitään. 

Itselleni lupaan kuunnella enemmän itseäni, 

tehdä mitä itse haluan, missä haluan, 

kenen kanssa haluan, välttää kunniinkuuluujapitää-elämistä. 

Jatkaa sisäistä matkaa ja muutosta joka on alkanut jo… 

…hmm, viime vuonna nyt ainakin, ellei kytenyt jo aiemmin. 

Lupaan itselleni myös opetella olemaan selittämättä, 

opetella sanomaan ei, jättämään velvollisuuusosallistumisen pois, 

olemaan vielä vähän vähemmän poliittisesti korrekti, 

ja viettämään enemmän aikaa puutarhassa. 

Pysyn edelleen sinä tyyppinä joka kulkee kukkamekoissa, 

kellohameissa, retromekoissa, tennareissa ja korkkareissa, 

kirppislöydöissä ja tuunailuissa, kukkia ja muita hörhöttimiä hiuksissa. 

Ja tänä vuonna koittaa jo kolmas allien vapautuskesä! 

Tästä voisin helposti kirjoittaa romaanin, mutta googlatkaa 

body acceptance, body love, stop fat shame, ja pääsette jyvälle. 

Tämmöistä ajatusvirtaa tänään. 

Nyt joutuu ehkä lähtemään deiteille. 

Veljesten kanssa.

Ja siinähän saattaa hyvinkin käydä näin:

Työpäivä kolmella kuvalla.

 No oikeasti enimmän päivää pysyi tuo aamun asenne ja fiilis, mutta pari sen luokan tuokiota että alin kuva päti pirun hyvin. 

Ja kyllä, ihan kaikkea voi supernaturalisoida. Tietenkin! XD

Nyt jatkuu joulukyöpelöinti, 

seuraavaan duunivuoroon on aikaa 10 tuntia, saas nähdä ehtiikö nukkumaan, ja jos ehtii, minkäverran... =D

Pikapostaus!

Instagram toimii mulla loistavasti päiväkirjana!

Tässä viimoiset neljä viikkoa....

Järjettömän nopeasti kuluu aika!

Ja nyt on viikko jouluun!

Kohta ehkä iskee paniikinpoikanen... 

Lahjavalmisteluista osa ihan levällään, 

ja ensi viikolla kuudesta työpäivästä puolet mallia kellon ympäri... 

Missäs välissä maailma saadaan valmiiksi?!

Yökyöpelöintiä tiedossa siis! =D

Perusteellisempiin päivityksiinkin 

palataan... Kunhan tämä joulu on eletty...

Odottamisen jalo taito...

Odottaminen... tuo vaikein, ahdistavin ja ärsyttävin toiminto ihmisen elämässä. Se on varmasti vaikein taito opetella heti kävelemisen jälkeen, enkä olisi niin varma että kaikki sitä oppivat aikuisikään mennessä...

Pieni ihmisen alku joutuu odottamaan jo ensimmäisistä elinpäivistään lähtien ruokaa, vaipanvaihtoa, unta ja äitiä. Tarhaikäisenä odottamista harjoitellaan esimerkiksi vessajonossa, leikkipaikalla, käsien pesussa ja ruokajonossa. Koulussa sitä sitten vasta odotetaankin, on oppitunnin päättymistä, ruokailua, kesälomaa, joululomaa, viikonloppua, discoa, todistustenjakoa ja koulukuvausta.
Aikuisuuden korvilla odotellaan "sen oikean" löytymistä, omia häitä, ajokortin saamista, työn saamista, oman kodin saamista, mahdollisesti haikaran saapumista ja vanhemmaksi tulemista.
Keski-iän huippeilla odottaminen kulminoituu kaupan kassajonoihin, bensa-asemien tankkauspisteille, virastojen odotushuoneisiin, pikkujouluihin, sauna-iltoihin, lottovoittoihin ja jopa lempi tv-ohjelman alkamisaikaan.
Myöhemmin sitten odotellaan eläkepäiviä, lastenlapsia, lainojen viimeistä erää ja tanssi- tai bingo iltaa.

Siis ihminen joutuu odottamaan KOKO elämänsä jotain asiaa, tapahtumaa tai yksinkertaisesti omaa vuoroaan. Luulisi että odottaminen olisi helppoa aikuiselle ihmiselle ja ehkä jopa nuoremmallekin, onhan odottaminen aloitettu jo ensimmäisenä päivänä jolloin tälle pallo pahaselle on syntynyt.
Myönnän kyllä että en osaa aina itsekään odottaa, tekee mieli etuilla, olla ensin ja saada heti. Mutta pyrin myös olla liikaa hosumatta, olla kiirehtimättä vapaapäivinä ja antamaan muiden mennä ensin. Varsinkin tilanteissa joissa piilee vaara sattua jotakin pahaa tai ikävää itselle tai muille.

Usein vanhemmat vaativat lapsiltaan odottamisen taitoa mutta valitettavasti eivät osaa sitä itsekään.
Näin läpi vuoden pyöräilevänä ihmisenä olen lopen kyllästynyt niihin kevyenliikenteen väyliä käyttäviin ihmisiin jotka tullessaan liikennevaloihin painavat tolpassa nököttävää nappia (jotta valot vaihtuisivat vihreiksi) mutta jos valo ei vaihdu painamisesta alle viidessä sekunnissa, ylitetään tie punaisen valon edelleen palaessa. Kysyn vaan, miksi painat nappia jos kuitenkaan et osaa odottaa valojen vaihtumista vihreiksi? Eikö olisi helpompaa kävellä suoriltaan päin punaisia?
Toiseksi ihmetyttää autoilijat jotka eivät risteykseen saapuessaan malta odottaa katua ylittäviä ihmisiä joilla myös palaa vihreä valo. Onhan se varmasti ikävää ja kovin ahdistavaa istua uuden karheassa Mersussa jossa sisätilan lämpö on noin 23 astetta plussan puolella, persuuksien alla superpehmeä nahalla päällystetty istuin ja radiokin soittaa lempikappaleita. Voin kuvitella kuinka inhottavaa on odottaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden lipumista keulan ohi, varsinkin kun lunta sataa vaakatasossa ja suojatie on peilijäässä. Keulan ujuttaminen suojatielle ja ärhäkkä kaasupolkimen painaminen auttaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Kysynpä vaan tässäkin, että minne mahtaa lauantaina olla niin kiire? Mitä voitat jos pääset risteyksestä noin 3,4 sekuntia nopeammin liikkumaan? Ja mitä jos olisit lähtenyt vaikka 5 minuuttia etuajassa?

Talvi tulloo, tiet ovat liukkaita, luntakin saattaa tupruttaa ja malttia kaivataan. Tee oma osuutesi ja opettele odottamaan. Eihän se talvi voi joka vuosi yllättää?

Valoa pimeyteen. Light to the darkness.

Tähän synkeyteen pitää saada valoa!

This darkness needs light!

pihalle... kyllä! värivalojakin! Tuo on ihan namu <3

Outside....yes!coloured as well! That's cute as candy <3

Ja nämähän ei ole jouluvaloja, vaan pimeänkarkotus-, tunnelma-

ja pihavaloja, älkääs ahdistuko.

And these are not yet christmaslights,

 but scaring the darkness-, mood-, 

and gardenlights. Do not be distressed.

Ja sisälle.....

And inside...

Ihana valopuu löytyi Suomalaisesta kirjakaupasta!

Lovely light tree was found from Suomalainen kirjakauppa!

Olen varsinkin nykyään huono polttamaan eläviä

kynttilöitä sisällä, mutta onneksi ledkynttilät ajaa (melkein)  saman asian...

Ulkona lyhdyissä palaa sitten ihan oikeita kynttilöitä...

Nowadays I rarely use real candles inside, 

but luckily the led candles are close enough...

Outside I use real candles in lanterns....

Valot on ajastettu, ja lisäksi löytyy noiden kynttilöiden lisäksi
patterivalosarjoja sieltä sun täältä,
ja pari pöytälamppuakin on ajastettu syttymään illan tullen.

Pimeydessäkin on puolensa ja kiehtovuutensa,
mutta ei kotona syys- ja talvi-iltaisin.


All the lights turn on by a timer,
and in a addition I have battery operated mini lights here ant there,
also couple of table lamps turn on by timer when it's getting dark.

There is a good and fascination side to darkness as well,
but not at home during fall and winter evenings.